tiistai 29. heinäkuuta 2014

Toiseksi paras: hunajalla maustettu vuohenjuustojäätelö

Omista jäätelökokeiluistani toistaiseksi paras (ja työläin) on Pizzon tartufo. Reseptiin sisältyvät hasselpähkinä- ja suklaajäätelöt ovat myös ihania ihan sellaisenaan. Nyt on löytynyt näille kova haastaja. Uskaltauduin kokeilemaan millä tavalla vuohenjuusto soveltuisi jäätelön mauksi. Tässä siis kehittelemäni yksinkertainen resepti, joka nousee listallani heti tartufon jälkeen:

Ainekset
noin 80 g vuohenjuustoa
1 dl sokeria
1 rkl hunajaa
1/2 (luomu)sitruunan mehu ja kuori
3,5 dl kermaa
1,5 dl maitoa

Leikkaa vuohenjuustosta kova reunus pois ja paloittele juusto kulhoon. Lisää hunaja, sokeri, puolikkaan sitruunan mehu sekä raastettu kuori. Vatkaa tasaiseksi seokseksi sähkövatkaimella. Jatka vatkaamista, kunnes sokeri on täysin liuennut. Lisää seokseen kerma ja maito. Sekoita tasaiseksi ja anna jäähtyä kylmäksi jääkaapissa. Valmista tämän jälkeen jäätelöksi jäätelökoneen käyttöohjeen mukaan. Kääntele vielä lopuksi hiukan hunajaa koristeeksi ja makuvivahdusta tuomaan. Sitten vain pakkaseen odottamaan sopivaa hetkeä - gourmet-illallista. Tuoreet marjat sopivat hyvin annoksiin höysteeksi.

Jos pidät vahvemmasta vuohenjuuston mausta, lisää vuohenjuuston määrää 100-120 grammaan.





















































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...