maanantai 14. heinäkuuta 2014

Mansikkajäätelöaika!

Onko ihanampaa vaaleanpunaisen sävyä kuin mansikkajäätelön väri? Nyt on kotitekoisen mansikkajäätelön aika parhaimmillaan. Tämän reseptin mukaan jäätelö valmistui nopeasti ilman keittämistä ja tuloksena on pehmeän kermainen sesonkijälkiruoka.

Ainekset 
250 g mansikoita
1 rkl sitruunasta puristettua mehua tai limoncelloa
1 tölkillinen (noin 400 g) makeutettua kondensoitua maitoa
3 dl kermaa

Poista mansikoista kannat, pilko ja tee haarukalla survosta yhdessä sitruunamehun tai limoncellon kanssa. - Esimerkiksi sauvosekoittimella survos tulee hienommaksi ja tasaisemmaksi, mutta mielestäni on mukavaa, että jäätelössä on mansikkasattumia. - Sekoita survos ja kondensoitu maito keskenään. Vaahdota kerma kuohkeaksi ja kääntele vaahto kondensoidun maidon ja mansikoiden seokseen. Viilennä seos jääkapissa ja valmista sitten jäätelöksi jäätelökoneen käyttöohjeiden mukaan.

Itselläni seos ei jäätynyt puolessa tunnissa täysin valmiiksi, lieneekö syynä marjojen joukkoon lisäämäni limoncello. Sekoitin seosta vielä pariin kertaan pakastuksen aikana, vaikka se tuskin oli välttämätöntä. Jäätelöstä tuli todella pehmeän makuista ja hyvärakenteista.













































































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...